Helsingissä on 100 000 aseen omistajaa. Heistä 40 000 harrastaa ampumaurheilua säännöllisesti. Em. lisäksi 20 000 - 40 000 käy vuosittain ampumaradalla parantamassa metsästystaitojaan ja kohdistamassa aseensa ennen metsästyskauden alkua. Ampumaurheilun ja metsästyksen harrastajilla ei ole enää Helsingissä ainuttakaan julkista ampumarataa käytössä. Sama tilanne on kohta myös turvallisuusviranomaisilla aseen käytön harjaantumisen ja ampumataidon ylläpidon osalta. Puolustusvoimien ampumaradat Santahaminassa ovat ylikuormitettuja lisääntyneen varusmiesmäärän ja Uudenmaan alueen reserviläisampumatoiminnan siirtyessä Hyrylän ampumaratojen lakkauttamisen myötä enenevissä määrin samaiselle saarelle. Kovin paljon muita ei sotilasradoille mahdu.
Ahdingossa
Nyt esillä olleista paikoista (Jarmo Huhtanen: Helsingin ampumarata ehkä Sipooseen, H.S. 30.8.2010) Kirkkonummen Kauhalaan ampumaurheilukeskus ei mahdu, eikä sinne mene edes tietä. Espoon Lahnus on myös alueena soveltumaton syrjäisyytensä ja pienuutensa vuoksi. Alueelle eivät mahdu mm. kivääriampumaradat, kuten ei Kauhalaankaan, jonne tosin saadaan jokunen ampumapaikka laajojen louhintatöiden jälkeen. Ampumaurheilukeskuksesta ei silti voida Kauhalassakaan puhua. Sipoon Savijärvi on kaukana. Lisäksi alueen väestö suhtautuu helsinkiläisten uusimpaan mahdolliseen Helsingin valloitukseen hyvin penseästi. Samansuuntainen kansalaismielipide on vallalla Kirkkonummella.
Helsingin kaupunki on ajanut itsensä lähes ahdinkoon yrittäessään saada ampumaratoja kaupunkilaisilleen. Vuonna 2005 lakkautettu Viikin ampumarata oli Helsingin viimeinen yleinen ampumarata. Vaalien alla asia on entistäkin herkempi. Aikoinaan kaupunki lupasi järjestää asianmukaiset radat lakkautettavien tilalle. Tilanne on sama Espoossa ja Vantaalla. Ratoja ei ole edes omille kuntalaisille.
Pääkaupunkiseudun yhteinen hanke
Helsingin kaupungin asettamassa pääkaupunkiseudun amumaratatilannetta, -tarvetta ja mahdollisuuksia selvittävässä konsulttityössä tarkastellaan myös Vantaan Petikon Pitkäsuo. Alueena se on joutomaa, jo 50 hehtaarin laajuinen maamassojen varastointialue, joka sijaitsee lentomelualueella ja hyvien julkisten yhteyksien tavoitettavissa. Myös vantaalaisten harrastajien etu olisi Petikon radat asemoituna nykyisten valtavien maamassojen väliin ja sisään. Vantaan panos yhteiseen pääkaupunkiseutua koskevaan hankkeeseen olisi alueen luovutus kyseiseen käyttöön. Muut, erityisesti Helsinki, tukisi taloudellisesti ampumakeskuksen perustamista. Petikkoon, järkevien kulkuyhteyksien päähän sijoitettavalle rata-alueelle, olisi tiedossa myös merkittävää yksityistä rahoitusta. Myöhemmin ampumaurheilukeskus maksaisi itsensä käyttömaksuilla.
Vantaan Petikon Pitkäsuo.
maps.google.fi. (klikkaa kuva suuremmaksi).
Ottamalla hankkeeseen mukaan myös yksityinen rahoitus ja järjestöresurssit pääkaupunkiseudun yhteinen ampumaurheilukeskus on alueen kaikkien kuntien ja myös turvallisuusviranomaisten etu.
30.8.2010
Jarmo Nieminen
Kaupunginvaltuutettu
Helsinki
”Kuolemantuomioita jaettiin tutkimatta ja mielivaltaisesti. Lapsuuteni Rööperissä kuolemanpartiot liikkuivat kaduilla ja kyselivät henkilöllisyyspapereita. Jos lompakosta löytyi puolueen tai ammattiliiton jäsenkortti, mies ammuttiin kadulle ja jäsenkortti naulattiin otsaan.”
Pakko tunnustaa; raju on ollut Kuosman pojan lapsuus!
*********************************************
PS. Kommentoin tässä, kun Kuosma ei kommenteja mukamasblogissaan suvaitse. Toki aina voidaan myös kysyä, että onko kyseessä edes blogi em. syystä? Samoin voidaan kysyä, että sellaiseksiko toimitus Usaria haluaa?
Tuon teille kaupunginvaltuutettuna ja puistosuunnitelmista vastaavan yleisten töiden lautakunnan puheenjohtajana valtuuston ja lautakunnan tervehdyksen Kaivopuiston Lehmuskujanteen avajaisiin.
Kaupunkilaisille
Puistot ovat meitä kaupunkilaisia varten. Meidän luonnon olohuoneitamme kesät ja talvet.
Virkistyminen
Omalaatuisen kaupunkiluonnon tulee tarjota virkistymistä, hiljentymistä sekä mielenkiintoisia retkeily- ja kuntoilureittejä. Puistot ovat lähialueen koulujen ja päiväkotien lasten leikki- ja retkeilypaikka.
Lounashetki
Puistossa vietetty lounashetki antaa lisäpotkua iltapäivän aherrukseen.
Yleisötapahtumat
Yleisötapahtumat puistoissa ovat Helsingin elinkeinoelämälle sekä vapaaehtoisjärjestötoiminnalle tärkeitä. Tässä tulee kuitenkin ottaa huomioon vihreiden puistojen sietokyky.
Matkailu
Puistojen merkitys matkailuelinkeinolle kasvaa koko ajan. Tämä asettaa kasvavia paineita mm. alueen liikennesuunnittelulla ja opastukselle.
Helsinki on puistojen kaupunki.
80
Helsingissä on 80 puistoa. Niissä eri aikakaudet ja niiden mukaiset ihanteet vaihtelevat kaupunginosittain. Vanhimmat puistot ovat peräisin 1800-luvulta.
20 + 20
Uusia puistoja rakennetaan koko ajan, keskimäärin 20 miljoonalla eurolla vuodessa.
Jatkuva prosessi
Puistojen kunnostus ja uudistaminen ovat jatkuva prosessi. Puistojen ylläpitoon kaupunki käyttää vuodessa myös noin 20 miljoonaa euroa.
Luonto
Puistoilla on tärkeä merkitys luonnon viheryhteyksinä. Hyvällä puistosuunnittelulla ja puistoverkoston suunnittelulla mahdollistetaan urbanisoituvan kaupungin paineissa eläinten, hyönteisten ja kasvien – lintujenkin – siirtymisreitit ja selviytyminen. Erityisen tärkeää tämä on meren äären luonnolle, niin kuin tässäkin nyt voimme todistaa, maalta merelle ja takaisin.
Ketju
Merentantapuistot muodostavat näyttävän, tosin osin katkonaisen ketjun Tähtitorninnmäeltä Kaivopuiston läpi Meripuistoon ja Hernesaareen asti, kauemmaksikin.
Kiitos
Kiitän projektipäällikkö Kari Harjua ja koko projektia hienosti tehdystä työstä ja Rakennusvirastoa asian hyvästä tiedottamisesta ja yhteistoiminnasta alueen asukkaiden kanssa.
Avaan näillä sanoilla Helsingin – ja ehkä koko Suomen – tunnetuimman puiston – Kaivopuiston – Lehmuskujanteen.
Esitetyt lausunnot pohjavesien pilaamisesta ovat perusteettomia. Helsingin pohjavedet ovat sekoittuneet meriveteen yli puolivuosisataa jatkuneen kalliorakentamisen myötä. Kaikki kantakaupungin ja sen lähiympäristön pohjavesialueet ovat pilaantuneet. Mutta juuri tästä kalliorakentamisesta muodostuukin ongelma. Helsingin maanalaisessa asemakaavassa ei ole suunniteltu tilaa maalämpökaivoille. Vertaukset Tukholmaan antavat kuitenkin väärän kuvan tilanteesta. MTV3:n uutisissa on pitkin iltaa lobattu maalämpöä ja jätetty samalla kertomatta, mikä Helsingissä on todellisenä ongelmana, siis maanlainen rakentaminen. Helsinginniemen kallioperä on jo valmiiksi kuin reikäjuusto. Jokainen ymmärtää, että 300 metriä syviä reikiä ei voi porata minne vain. Surkeaa uutisointia!
Maalämpö on päästöiltään melko olematon [tosin sen tuottamiseen tarvittava sähkö, ei sitä välttämättä ole]. Tarkemmalla kaavasuunnittelulla maalämpökaivot ovat osin mahdollisia jopa kantakaupungissa. Kyse on tahtotilasta. Uskon, että Helsingin energiatuotannon monimuotoisuuteen mahtuu myös maalämpö.
Maalämpö tulee voida ottaa käyttöön myös Helsingissä [PS. Kuten niin on todettukin erityisesti lähiöiden osalta viime ja tämän vuoden lautakuntien ja virastojen lausunnoissa].
Laskeskelin taannoin Helsingin tarvitsemaa polttopuun määrää, jolla kaupunki täyttäisi valtuuston asettaman tavoitteen 20 % osuuden energiantuotannostaan bio/luomu/uusiutuvalla energialla. Puumäärä olisi 3-5 Sipoonkorvellista tukkipuuta vuodessa.
Helsingin energia kertoo kaupungin vuositarpeeksi 6 000 000 mWh, siitä 20 % on 1 200 000 MWh. Jos tuo määrä tuotaan hiilletystä puusta, siis puhiilestä, komeaa tukkimetsää tarvitaan reippaat 2 600 hehtaaria vuodessa. Jos puu kuivataan, jauhetaan ja puristetaan puupelleteiksi, metsää kaatuu reippaasti vähemmän 1 800 hehtaaria. Jos puut poltetaan lämpävoimaloissa hakkeena, metsää menee 1 600 hehtaaria vuodessa. Em. puuraaka-aineet vaativat 4 000, 7000 tai 13 000 rekkakeikkaa tai kontteina 6 000, 10 000 tai 20 000 konttia. Summat on laskettu päätehakkuuiässä olevasta tukkimetsästä. Tietysti viljellyillä puupolttoainepelloilla hehtaariluku olisi pienempi.
Eipä taida tällä hetkellä olla oikeasti nykyistä parempia vaihtoehtoja. Vai onko ja kuka ne maksaa? Kivihiilen-maakaasun-ydinenergian korvaajaa ei toistaiseksi Helsingille ole tarjolla.
Hallituksen risupaketilla hommaa ei hoideta, koska metsää palaisi ja todella paljon. Nyt on jo Metla ilmoittanut, että suomalainen puu ei riittäisi. Olisiko Brasiliassa tai Venäjällä tuotettu puupelletti suomalaista kilpailukykyisempi? Vai yritetäänkö todistella, että Helsingin osuus ilmastonmuutoksen torjunnassa on turpeen polttaminen.
Uudenmaan ympäristöpiiri ja useat ympäristöjärjestöt esittävät, että Helsingin tuleviin itäisiin kaupunginosiin - Länsisalmeen, Salmenkallioon, Gumböleen ja Östersundomiin - ei saa rakentaa metroyhteyttä. Se tuhoasi järjestöjen mukaan luonnon ekologiset yhteydet (biologiset käytävät, viheryhteydet) rannikon natura-alueilta aidatun ja leveydeltään yli 100-metrisen valtatieväylän pohjoispuolella olevaan Sipoonkorpeen. Tuhoaisi yhteydet, joita ei ole käytännössä nytkään!
Metsähallitus on omassa suunnitelmassaan esittänyt Mustavuoren-Kasabergetin Natura- ja luonnonsuojelualueiden viheryhteyden turvaamista Sipoonkorpeen Länsisalmen kaavaillun kaupunginosan läpi. Kyseinen tavoite on toteutettavissa kaavoituksella ja tarkemmalla suojaviheralue- ja puistosuunnittelulla. Yhtä tärkeää on huolehtia rannikon suuntaisten yhteyksien turvaamisesta.
Ongelmaksi nostettu viheryhteys on sinänsä jo suunnitelmissa idempänä Östersundomin kohdalla, tosin pienenä ja nykyisinkin näätäeläinten käyttämänä valtatien alituksena. Todellinen viherhteys edellyttää moottoritien ylimenon rakentamista. Samaa koskee alueen länsiosan peltoalueiden kaavoittamista puistoalueiksi, jolla mahdollistetaan lisäyhteyksien palauttaminen rannikolta Kasabergetin kautta Sipoonkorpeen.
Siis mitä olen sanomassa. Asioissa on neuvotteluvaraa. Ja mikään edellä esittämästäni ei ole ristiriidassa itse Sipoonkorven kansallispuiston kanssa.
Itä-metro on todellinen ekoteko, ympäristöjärjestöjen esitykset eivät sitä nyt ole. Ilman metroa Itä-Helsingistä tulee metropolialueen vetovoimainen yksitysautoilun keskus.
Hyvää mallia haettaessa voisi myös herkutella ajatuksella; metrolla kansallispuistoon.
Todellinen ekoteko olisi muokata Suomen etelärannikon mantereesta erottava moottoritie siten, että mm. hirvieläimet, piennisäkkäät ja matelijat pystyisivät ylittämään tien. Jos em. rakenteisiin käytettäisiin edes murto-osa suunnittelluista 700 milj. eurosta, ekologiset vaikutukset olisivat konkreettisia ja luonnon monimuotoisuutta oikeasti edistäviä.
Nyt mm. kantavien hirvien kevätvaellus saaristoon estyy lähes täysin. Vastaavasti piennisäkäs- ja matelijapopulaatiot eristäytyvät rannikolla.
Sama oikea ekoteko tulee ulottaa koskemaan myös Helsinkiin säteittäin johtavia riista-aidon karsinoituja valtateitä. Nyt ne ovat kuin katiskan aita johdatellen mm. hirvet Helsinkiin tapettavaksi. Lahden- ja Hämeenlinnanväylille on saatava asianmukaiset eläinten siirtymisreittien edellyttämät ylityspaikat.
Käsittämätöntä luonnonvarojen tuhlausta. Helsingin suurin lumikasa on vielä 17 metrin korkuinen. Yli 100 000 kuorma-auton lumikuormasta on merkittävä määrä sulamatta ja sulattamatta. Lumen sulamista hidastaa erityisesti sulamisen myötä syntyvä hiekkakuorutus. Sitä joudutaan pöyhimään päivittäin, jotta ongelmasta päästäisiin.
Nyt näin juhannusta odotellessa asia tuntuu suorastaan älyttömältä. Eikö korkeateknogian maana itseään pitävä Suomi kykene hyödyntämään tätä luonnonrikkautta? Vai ovatko asiat niin yksinkertaisia, etteivät insinöörit pysty löytämään keinoja lumella rikastumiseen? Nyt tarvitaan apua taiteilijoiden, miksei tiedemiestenkin keskuudesta, kun tekniikan parista ei tunnu ideoita irtoavan!
Hyvää Juhanusta toivotellessa
Jarmo Nieminen, Helsinki
Reilua maata halutaan puolustaa, toteaa yleisesikuntaeverstiluutnantti, filosofian tohtori, Maanpuolustuskorkeakoulun professori Aki-Mauri Huhtinen Helsingin Sanomien haastattelussa 4.6.2010. Suomi voi pienenä valtiona pärjätä vain, jos yksilön sijaan korostuu yhteisöllisyys, eliitti on valmis uhrauksiin ja koko kansakunta halukas ottamaan maahan muuttajat mukaan yhteiseen veneeseen, hän kertoo.
Suomen kansa tarvitsee suvaitsevaisuutta, aitoa välittämistä ja esimerkillistä johtajuutta. Usko valtiojohtoon on palautettava. Se saavutetaan vain johdon esimerkillisyyden kautta. Johtajan on lunastettava asemansa joka aamu joukkonsa edessä.
Hienoa Aki-Mauri. Ihailen sanomaasi. Jarmo
PS. Saska Saarikosken tekemä Huhtisen haastattelu on todella puhutteleva. Tällä kertaa onnittelen myös toimittajaa.
Helsingin Sanomat kirjoitti 16.5. ja 17.5. Helsingin kaupungin vuokraavan Senaatintorin Indie rock-bändi Arcade Firelle 28.6.2010 konserttiin. Vuokrasummaksi kerrottiin 7 393 euroa. Rakennusviraston päätöksenteosta vastaava Yleisten töiden lautakunta ei hyväksynyt tämän päivän kokouksessaan esittelyä. Se palautettiin uudelleen valmisteluun puutteidensa vuoksi.
Senaatintorin, tai paremminkin sen puolikkaan, mahdollinen vuokraaminen kaupallisiin kulttuuriesitykseen on ennakkopäätös ja vaikuttaa siten myös tuleviin päätöksiin. Helsingin kaupunginvaltuusto on päättänyt strategiaohjelmassaan mm. kehittää kaupunkia tapahtumien houkuttelevana pitopaikkana.
Mutta strategia on kuitenkin vielä jalkauttamatta. Mitä sen toimeenpano käytännössä tarkoittaisi? Mikä on torien ja aukioiden kapasiteetti? Rakennetaanko ertiyisiä tapahtumapuistoja? Entä voiko ydinkeskustan yleisiä alueita yleensäkään vuokrata kaupallisiin tarkoituksiin ja jos voidaan, niin mihin hintaan? Kuka maksaa siivouksen ja miten laajalta alueelta? Entä kuka budjetoi puistojen kulumisen? Entä urheilutapahtumien aluevuokrien ilmaisuus tai perittävä vuokra? Onko Euroopanmestaruuspurjehduskilpailut samanarvoisia vuokrausperusteissa kuin esimerkiksi Naisten Kymppi tai Helsinki City Marathon?
Toki sekavuus tulee ymmärrettäväksi, koska nykyisin yleisä alueita ja tiloja vuokraa kolme tahoa: Rakennusvirasto, Kiinteistövirasto ja Liikuntavirasto. Lisäksi kaupungin kanslian alainen tapahtumayksikkö toimii tahollaan. Johtosuhteet ja vuorovaikutus tarvitsevat oikeasti virtaviivaistamista.
Kokoomuksen valtuustoryhmä. **Yleisten töiden lautakunnan puheenjohtaja ja Uudenmaan maakuntavaltuuston varajäsen. ** 50-vuotias, avioliitossa, kolmen nuoren miehen isä ja upseeri Helsingin Laajasalosta. Jarmo tunnetaan saaristotutkijana, kulttuurihistoria- ja luonto-oppaana, luontovalokuvaajana ja tietokirjailijana.
Kansalaisen arjen turvallisuus, ympäristökysymykset, maanpuolustus ja Suomen kansan perintö ovat ominta Jarmoa. Hänen kulttuurihistoria- ja luontoretkilleen sekä alustustilaisuuksiin ovat osallistuneet tuhannet ja tuhannet helsinkiläiset. Jarmo on huolissaan kansalaisen lähipalveluista, nuorisosta ja meren lisääntyvistä ympäristöriskeistä.
Jarmo on suoraselkäinen ja -puheinen mies. Hänet tunnetaan toiminnan miehenä. Jarmoa luonnehditaan avarakatseiseksi ja reiluksi kaveriksi, joka tiukassa paikassa osoittaa päättäväisyytensä.
