Jarmo Nieminen

Kaiken kauheuden keskellä kiinnitän huomiota viranomaisten toimintaan Espoon Sellossa. Se oli systemaattista, jämäkkää ja viesti siitä, että kriisitilanteisiin on nyt valmistauduttu ja poweria on! Itse seurasin viime vuonna kun kaikki pääkaupunkiseudun poliisiyksiköt harjoittelivat vuorollaan eräällä Helsingin sotilasalueella koulun valtausta. Harjoittelu ulottui myös paikallisten kriisijohtamisyksiköiden harjoitteluun. Hyvä. Harjoitelkaa jatkossakin.

Kiitokseni koskee myös vapaaehtoistoiminnan valmiutta. Erityisen kiitoksen osoitan kuitenkin medialle asiallisesta ja paniikkia ruokkimattomasta viestinnästä. Aiemmin vastaavissa tilanteissa viestintä on ollut huomattavan agressiivista lööppitiedottamista. Erityisesti tänään mieleeni on jäänyt Radio Suomen Ylen aikaisen lähetysten Olli Ihamäen rauhallinen ja analyyttinen ote pitkin päivää. Kiitos Olli.

Pääministerin kannanotto aseisiin on mielestäni aika outo. Nyt, jos koskaan pitäisi puuttua mekanismeihin, joilla Suomessa voidaan puuttua laittomiin aseisiin. Vanhanen voisikin jäädä aikakirjoihin päämisterinä, joka pystyi puuttumaan rikollisuuteen. En edelleenkään voi ymmärtää laillisten aseenomistajien syyllistämistä. Poliisiylijohtajan kommentit osoittavat nekin tiettyä skeptisyyttä: ”ettei laittoman aseen saamiseen voida puuttua”. Kyllä voidaan; lainsäädännöllä. Rangaistukset ylös ja rikolliset rautoihin.

Tasavallan presidentin kannanotossa sen sijaan on aivan eri tasolla. Meidän tulee puuttua itse ongelmaan. Miksi me olemme niin väkivaltaisia? Yhden syyn hän on jo aiemmin esittänyt: suvaitsevaisuus. Näissäkin blogeissa eräät lähtivät heti löytämään syitä maahanmuuttajista. Juuri näillä ajatuksilla ruokitaan vihaa. Kyllä meidän täytyy löytää mekanismeja sietää toisiamme, sietää erilaisuutta. Suomalaisten on löydettävä keinoja suvaitsevaisuuden lisäämiseen.

Omat ajatukseni ovat darwinistisia, uskon erilaisuuteen. Se on voima, joka vie yhteiskuntaa eteenpäin. Samanlaistamisella laji sammuu. Erilaisuuden ymmärtäminen edellyttä suvaitsevaisuutta, ja sitä joillakin mukamas’ aboriginaaleilla suomalaisilla tuntuu olevan perimässämme aivan liian vähän.

Toivotan kaikenlaisille suomalaisille
nyt suruisin silmin osaa ottaen
Suvaitsevaisempaa Uutta Vuotta.

Talvisodassa kuolleista nuorista sotilaista ja lotista on viimeaikoina kirjoitettu monenlaisia tarinoita. Olen itsekin kiinnostunut aiheesta ja selvittelenkin alle 18-vuotiaiden osuutta taisteluihin. Talvisodan syttyessä oli kenttäarmeijassa palveluksessa asevelvollisia varusmiehiä 30 000, vapaaehtoisia asevelvollisia 2 000, muita vapaaehtoisia 1 000 ja reserviläisiä 305 000 miestä. Alle 18-vuotiaat löytyvät em. listassa luokissa vapaaehtoiset asevelvolliset ja muut vapaaehtoiset.

Vuoden 1932 asevelvollisuuslain mukaan mies kuului nostoväen III luokkaan 17-vuotiaasta. Kutsunnat pidettiin 20-vuotialle ja varusmiespalvelus käytiin 21-vuotiaana. Miehistö ja aliupseerit olivat reserviläisinä 40-vuotiaiksi. Sen jälkeen he kuuluivat nostoväen I luokkaan. Upseerit olivat reservissä 60-vuotiaiksi. Sodan alkaessa palveluksessa oli lähes koko reservi.

Nostoväki määrättiin palvelukseen alkuvuodesta 1940

Sodan jatkuessa kutsuttiin palvelukseen nostoväen I luokka, yhteensä 37 000 miestä. Nostoväen I luokan muodostivat yli 40-vuoden ikäiset varusmiespalveluksen suorittaneet miehistöön kuuluvat ja aliupseerit. Palvelukseen määrättiin vuoden 1894-1899 ikäluokat.

Palvelukseen myös otettiin vuoden 1939 kutsunnoissa palvelukseen hyväksyt alokkaat. Heitä astui alkuvuodesta 1940 palvelukseen 30 000 miestä. He siis olivat yli 20-vuotiaita, pl. vapaehtoisessa asepalveluksessa aloittaneet. Aiempina (edeltävinä) vuosina lykkäystä saaneet 4 000 miestä määrättiin myös palvelukseen tammikuussa 1940.

Nostoväen II luokka, eli rauhan aikana palveluksesta vapautetut, päätettiin kutsua uudelleen tarkastukseen miespulan kasvaessa. Tarkastukset pidettiin helmikuun lopussa ja maaliskuussa. Tarkastukseen käskettiin vuosina 1919–1897 syntyneet. Heistä palvelukseen määrättiin 71 000 miestä helmi-maaaliskuun vaihteen molemmin puolin. Sotaan he eivät ehtineet. Sodan päättyessä oli koulutuskeskuksiin saapunut 14 400 Nostovääen II luokkaan kuuluneita ja huhtikuun puolivälissä 40 000.

Talvisodan päättyessä koulutuskeskuksissa oli 40 000 miestä ja huhtikuun puolivälissä noini 95 000.

Vapaaehtoisen naiset ja miehet

Kotirintamalla ja rintamalla palveli 100 000 lottaa ja myös muita vapaaehtoisia naisia, kuten Punaisen Ristin työntekijöitä, sairaanhoitajia ja sotilaskotisisaria. Yli-ikäiset suojeluskuntalaiset huolehtivat kotirintamalla vartioinnista ja mm. desantintorjunnasta.

Reserviläisistä suojeluskuntalaisia oli 49 000 miestä, 16 % kenttäarmeijan vahvuudesta. Kun mukaan otetaan suojeluskuntien aktiivipäällystö ja varusmiespalveluksessa olevat 6 000 suojeluskuntalaista, heitä oli talvisodan armeijassa noin 60 000 miestä. Kotirintaman puolustuksesta huolehti jäljelle jääneet miehet; noin 60 000 yli-ikäisen suojeluskuntalaisen ja nuorukaisen joukko.

Em. yhteenlaskettuna voidaan puolustusvoimien vahvuudeksi arvioida noin 500 000 henkilöä.

Lisää miehiä

Rajuista tappioista johtuen päämaja päätyi kuitenkin arvioon, että edellä olevat vahvuudet eivät tule riittämään ja lisäksi vahvuuksia tulisi suurentaa. Kutsunnat määrättiinkin toteutettavaksi vuoden 1920-ikäluokalle maaliskuun loppupuolella 1939. Heistä palvelukseen hyväksyttiin ja palvelukseen astuminen määrättiin maalis-huhtikuun vaihteessa 28 000 miehelle. Myös vuosina 1921 ja 1922 syntyneiden kutsuntojen valmistelut käynnistettiin.

Suomen Pojat ja Suojeluskuntapojat

Palataan nyt takaisin alle 18-vuotiaisiin. Suojeluskuntajärjestön toimintaan kuului poikatyö ja myös Talvisodan aikana. Suomen poikina suojeluskunnissa oli sodan aikana noin 4 500 poikaa. He olivat iältään 12-17 vuotta. Kaikkiaan mukana oli 45 000 poikaa.

Suojeluskuntapojista ja Suomenpojista palveli

- 520 vapaaehtoisena asepalvelukseen astuneena
- 1 900 ilmavalvontatehtävissä
- 1 900 väestönsuojelussa
- 4 100 lähettitehtävissä
- 1 500 vartiopalveluksessa
- 1 600 muissa tehtävissä
- 11 600 yhteensä.

Lisäksi pojat olivat palontorjunnassa, keräystoiminnassa, reserviläisten perheitten auttamispalvelussa sekä työpalveluksessa kotiseudullaan.

Suomen Pojat oli sodan alla muodostettu usean eri nuorisojärjestön (mm. partiopojat) yhteenliittymäksi maanpuolustuksellisten ja niitä tukevien toimintojen tekemiseksi ja aikuisresurssin vapauttamiseksi rintamapalvelukseen, sotateollisuuden käyttöön ja muuhun sotatyöhön.

Tarkkaa tutkimusta taistelussa kaatuneiden ja kotirintamalla menehtyneiden suojeluskuntapoikien määrästä ei ole. Arviot ovat aiemmin olleet noin 30 menehtyneen luokkaa.

Vapaaehtoinen asepalvelus

Vapaaehtoiset suojeluskuntapojat, joilla suojeluskunta katsoi olevan jo riittävän suojeluskuntien antaman sotilaallisen pohjakoulutuksen, lähetettiin rintamalle täydennykseksi ja muut koulutuskeskuksiin saamaan perus-/täydennyskoulutusta. Halukkaita ja innokkaita yli 16-vuotiaita suojeluskuntapoikia ilmoittautui suuret määrät. Yleensä heidät evättiin.

Alle 18-vuotiaat rintamalla

- Eräät hyvinkin nuoret pojat (11-vuotiaitakin) yrittivät hakeutua suoraan rintamajoukkoihin. Jotkut heistä (eräs 13-vuotias) ”adoptoitiin ottopojaksi” muonavahvuuteen. 15-19-vuotiaita suojeluskuntapoikia ja nuoria miehiä palveli kymmenittäin mm. Kannaksen alueen suojeluskuntien mukana sotatoimialueella ja tehtävissä vetäytyvän armeijan mukana. Heistä useita menehtyi Kannaksen taisteluissa. Palaan näihin myöhemmässä jutussa.

- Alle 18-vuotiata suojeluskuntapoikia ja vanhempia jäi isiensä ja veljiensä mukana Suomenlahden linnakkesaarille myös taistelujen ajaksi.

- Ryhmä Talvela hankkii täydennyksekseen Ilomantsin suuntaan mm. suojeluskuntapoikakomppanian Porista.

- Myös Savukosken ja Pelkosenniemen alaikäiset suojeluskuntapojat haalittiin viimeiseksi tulpaksi Savukoskelle suuntautuvan avoimen tien suuntaan joulukuussa 1939.

- Helmikuussa 1940 Summan puolustusaseman murtuessa koottiin jokainen Viipurista irti saatava vanha mies tai suojeluskuntapoika viimeiseksi reserviksi tulppaamaan murtoa.

- Helmi-maaliskuussa koottiin viipurilaisia sk-poikia taistelutehtäviin Viipurinlahden saaristoon ja Vuoksen ylimenopaikoille.

- Maaliskuun alussa venäläiset hiihtopataljoonat yrittivät saarrostushyökkäystä jäälakeuksia pitkin Suursaaresta ja Lavansaaresta kohti sotilaista lähes tyhjää Virolahden ja Haminan rannikkoa. Nämä taistelut alkoivat rannikkolinnakkeiden taistelulla. Nopeasti koottiin Kymenlaaksosta neljä suojeluskuntapataljoona rantaviivalle torjuntatehtävään. Heidän joukossaan palveli myös suojeluskuntapoikia.

Edellä olevien rintamatehtävien lisäksi suojeluskuntapoikien merkitys selustan ja kotirintaman ilmavalvonta, vartiointi ja muissa tehtävissä oli todella tärkeä.

Kansallisarkiston menehtyneet-tietokannan mukaan palvelustehtävissä kaatui

- 15-vuotiaita 2
- 16-vuotiaita 18
- 17-vuotiaita 54 (Asevelvollisuuslain mukaan 17-vuotiaalla oli mahdollista astua vapaaehtoiseen palvelukseen.)
- 18-vuotiaita 121
- 19-vuotiaita 261

sotamiestä, lottaa tai työvelvollista.

Edellä esittämäni esimerkit taisteluun osallistuneista nuorukaisjoukoista ovat siis esimerkkejä, jotka olen koonnut kirjallisuudesta. Kattavaa tutkimusta aiheesta ei toistaiseksi ole. Toivonkin, että kerrotte tässä blogissa tai sähköpostilla nieminen.jarmo@gmail.com tiedoistanne poikien ja tyttöjen osallistumisesta sotatoimiin.

”Hyvät kaupunginvaltuutetut,

Samalla kun toivotan teille hyvää joulua tiedustelen, onko Helsingin Hietaniemen krematorioasia edennyt mitenkään? Juuri tänään yhdeksänvuotias koululaiseni kysyi Taivallahden koulun pihaan tulevia savuja kauhistuen: ’Miksi krematorio saa saastuttaa?’

Niin, miksi?”

Allekirjoitus

”PS. Oheinen valokuva otettu tänään. Huomatkaa ero päästöissä Salmisaaren voimalan ja Hietanimen krematorion välillä.”

Sain edellä olevan Hyvän Joulun ja Saateettoman Uuden Vuoden tervehdyksen, kuten jokainen muukin Helsingin kaupunginvaltuutettu. Hietaniemen krematoriossa tehdään päivittäin useita, jopa kymmenen, tuhkausta. Savutuprahdus kestää muutaman minuutin. Helsingin ympäristökeskus on tarkastanut krematorion savuhaittaepäilyn vuoksi neljästi, eikä mitään tavallisesta poikkeavaa ole havaittu. Hajun poistamiseksi asiasta on tehty myös valtuustoaloite.

Onko kyseessä vain esteettinen ongelma? Kiihdyttääkö toiminta ilmastonmuutosta? Tuleeko inhottavan oloinen asia vain saada pois kaupunkimiljööstä? Siis, tuleeko vainajien tuhkaamiseen perustaa pääkaupunkiseudulle ympäristöystävällisempi syrjässä oleva tuhkaamiskeskus?

Lokakuussa 1939 esitti entisistä punakaartilaispäälliköistä koottu lähetystö vanhoista punakaartilaisista muodostettavan joukko-osaston perustamista. Lähetystä pyysi komentajaksi majuri U.V. Raunheimoa. Silloinen sisäministeri Urho Kekkonen piti hanketta kannatettavana neuvoteltuaan asiasta eräiden hallituksen jäsenten kanssa.

Ammattijärjestöjen puheenjohtaja E.A. Vuori, sosiaalidemokraattisen puolueen puoluesihteeri, A. Aaltonen, kenraali Sihvo ja majuri Raunheimo suunnittelivatkin yhdessä esityksen jälkeen Punaisen prikaatin perustamista. Koska kutsuntalistoja entistä punakaartilaisista ei ollut, luvattiin käyttöön ammattijärjestöjen listoja.

Kokoonpano valmisteltiin siten, että entiset punakaartilaiset olisivat toimineet miehistötehtävissä, ryhmän- ja joukkueenjohtajina sekä eräissä johtavissa huoltotehtävissä. Ylempi päällystö olisi ollut upseereja. Ensimmäisistä koulutuseristä ehdittiin laatia luettelot ja tiedustella koulutuskeskuksien mahdollisuuksia.

Valmistelut keskeytyivät sodan alkaessa. Osa entisistä punakaartilaisista liittyi vapaaehtoisina muihin joukkoihin ja väestönsuojelumuodostelmiin.

Asia tuli uudestaan vireille tammikuun alussa kansanedustaja Martti Peltosen – entinen punakaartilainen hänkin - tehtyä asiasta esityksen pääesikuntaan helmikuun alkupuolella. Peltonen esitti, että entiset punakaartilaiset saisivat liittyä armeijaan vapaaehtoisesti. Heidän kutsumisensa palvelukseen oli vuoden 1922 asevelvollisuuslaissa kielletty.

Peltosen esityksessä toivottiin myös, mikäli joukkojen vahvuuksia ei saataisi täyteen, kutsuttavaksi palvelukseen lisäksi mm. entisten punakaartilaisten poikia, jotka eivät vielä olleet saavuttaneet varsinaista kutsuntaikää.

Päämaja vastasi kirjeeseen 22.1.1940. Vastauksessa todettiin Mannerheimin hyväksyneen esityksen ja asioiden valmistelu siirrettäväksi Koijoukkojen esikuntaan.

Helmikuun alussa entisten punakaartilaisten lähetystö jätti em. esityksen myös puolustusministeriölle. Puolustusministeri Niukkanen kertoo muistelmissaan, että tuolloin koulutuskeskuksilla ei ollut enää teknisesti mahdollisuuksia ottaa enempää määrää koulutettavia.

Em. esitykset olivat Niukkasen mukaan sysäyksenä sosiaalidemokraattisen puolueen ja suojeluskuntien väliselle sopimukselle, joka solmittiin helmikuun 15.päivä.

Kannattaa kurkistaa tutun miehen blogia: http://talvisodantausta.blogspot.com/. Johanhan se siellä veistelee totuuksia, tosin tällä kertaa julkaisijana: TALVISODAN TAUSTA, Vladimir Baryšnikov. Ohessa ote: ”Talvisodan tausta on laajin ja perusteellisin Suomen ja Neuvostoliiton väliseen talvisotaan johtaneista tapahtumista kirjoitettu tieteellinen tutkimus. Sen tekijä professori Vladimir Baryšnikov on Venäjän johtava Suomen sotahistorian asiantuntija.”

Prologi viitoittaa totuuden suuntaa: ”Mainilan laukauksia ei ammuttu”

Kommentikin jo löytyy: ”Kalle J. Miettinen said… Barysnikov lyö luun kurkkuun näille Suomen fasistisille ja valehteliville sota-historian koirille. On aika oikaista tämä Suomen kansan ällyytys!!”

Joo-o!

Tervehdys siskot ja veljet, Helsingin kokoomuksen valtuustoryhmä käsitteli tänään ensimmäisen kerran Helsingin kaupungin virastojen tekemää listaa lukuisien kaupungin hallinnassa olevia toimipisteiden lakkauttamiseksi. Raakile mikä raakila.

Tv. Jarmo Nieminen

*******************

Tiedote
15.12.2009
Julkivapaa heti

VIRKAMIESVALMISTELUSTA PUTKAHTANUT LISTA RAAKILE

Joitakin kaupunkilaisten harvemmin tarvitsemia palveluja voidaan Kokoomuksen valtuustoryhmän mielestä keskittää, jos kaupunkilaisten peruspalveluiden turvaaminen sitä edellyttää. Myös hallinnon, esimerkiksi joidenkin virastojen, siirtämistä edullisempiin tiloihin keskustan kalliista kiinteistöistä on harkittava vakavasti, ennen kuin kosketaan pienten lasten kouluihin tai lähikirjastoihin. Palveluiden keskittämisellä on saatava nykyistä parempia palveluita. Kokoomuksen valtuustoryhmä edellyttää, että terveysasemien aukioloja pidennetään iltaan ja vapaa hakeutuminen terveysasemille otetaan käyttöön.

—Määrättyjen, helsinkiläisten päivittäin tarvitsemien palveluiden on taas lähtökohtaisesti sijaittava lähellä asukkaita. Alakouluja ja lähikirjastoja ei pidä noin vain lakkauttaa, toteaa Kokoomuksen valtuustoryhmän puheenjohtaja Laura Räty.

Kokoomuksen valtuustoryhmä haluaa tarkastella palveluita vakavasti ja avoimin mielin ennen päätöksentekoa. Valtuustoryhmän mielestä virkamiesvalmistelusta putkahtanut säästölista on raakile.

—Meidät on pantu listan taakse, vaikka keskustelu on vasta alussa. Muutoksia on tehtävä asukaslähtöisesti ja alueiden tasa-arvoa kunnioittaen. Tämä vaatii vielä paljon työtä, Räty sanoo.

Kokoomuksen valtuustoryhmä käsitteli listaa tiistaina 15.12. pitämässään ryhmäkokouksessa. Räty korostaa sitä, että normaaliin päätöksentekoon kaupungissa kuuluu se, että virkamiehet tekevät esityksiä, joista sitten poliittiset päätöksentekijät keskustelevat ja lopulta päättävät. Seuraavaksi virkamiesten lista etenee kaupunginhallituksen kautta lautakuntiin, joista se tulee myöhemmin takaisin kaupunginhallituksen ja sitten kaupunginvaltuuston käsiteltäväksi. Kokoomuksen valtuustoryhmä tutustuu erikseen kaikkiin esitettyihin säästökohteisiin ennen päätöksentekoa.

Kokoomuksen valtuustoryhmä myös muistuttaa, että kaupungilla ei ole sellaisia varoja, joiden turvin säästöiltä vältyttäisiin kokonaan lähitulevaisuudessa.

— Kaupunki velkaantuu hurjaa vauhtia. Taloudellinen tilanne heikkenee entisestään tulevaisuudessa. Emme voi elää velaksi loputtomiin. Samalla on muistettava, että väestön ikääntyessä työssäkäyviä kaupunkilaisia on yhä vähemmän. Työtä on tehtävä nyt, jotta tulevaisuudesta selvitään. Haluammekin haastaa kaupunkilaiset pohtimaan kanssamme sitä, miten tulevaisuudesta selvitään, Räty esittää.

Lisätiedot:

Laura Räty, valtuustoryhmän puheenjohtaja
Puhelin: 040 522 6845

Risto Rautava, kaupunginhallituksen puheenjohtaja
Puhelin: 040 504 5851

Olen blogissani pohtinut lukuisissa kirjoituksissa demokratia-vajaaste, joka on syntynyt Suomi-merkkiseen valtioomme. Hallinnon ja politiikan eri tasoilla linjaillaan asiaa erilaisia iltakouluissa ja sitten vaan ryhdytään toimimaan välittämättä voimassa olevasta lainsäädännöstä tai hallintomenettelystä.

Oheinen Asehistorian Liiton Jukka Sassin pohdinta saamastaan vastauksestaan tekemäänsä kanteluun valottaa asiaa hyvin. Hänen viimeinen kappale kertoo kaiken:

”Käykö niin, että parlamentarismi ottaa aimo askeleen taaksepäin ja valtaa rupeaakin käyttämään poliisi, eikä demokraattisesti valittu eduskunta? Onko jatkossa parempi keino vaikuttaa yhteiskunnallisiin asioihin mennä poliisikouluun, kuin pyrkiä kansanedustajaksi?

****************************

ASELUPAOHJEET YLITTIVÄT LAIN RAJAT

Poliisin ylijohdon lokakuussa 2007 antamat aselupien myöntämisohjeet, ja niiden syksyllä 2008 annetut kahdet soveltamisohjeet eivät eduskunnan apulaisoikeusasiamies Jussi Pajuojan mukaan sido, eivätkä voi sitoa poliisilaitoksia ja niiden lupahallinnossa työkenteleviä virkamiehiä. Apulaisoikeusasiamies Jussi Pajuoja antoi 15.12. päätöksensä useisiin asiasta tehtyihin kanteluihin.

Yksi kantelijoista oli Asehistorian Liitto, jonka puheenjohtaja Jukka Sassi pitää erityisen tärkeänä AOA:n toistuvasti painottamaa näkemystään, etteivät ohjeet sido ketään.

- Siitä huolimatta poliisilaitoksia on ohjeistettu ja painostettu noudattamaan tarkkaan ministeriön ohjeita. Tämä herättää vakavaa huolta poliisijohdon, sekä sen alaisen arpajais- ja asehallinnon ammattitaidosta.

Ampuma-aselaissa on yksilöity (119 §), kuka saa ja miltäkin osin antaa tarkempia määräyksiä lain soveltamisesta. Tällaisia määräyksiä voidaan antaa lähinnä vain valtioneuvoston asetuksella. Sisäministeriön poliisijohdolla on valtuudet antaa tarkempia määräyksiä vain aseiden deaktivioinnista. Siitä huolimatta se on omavaltaisesti antanut kaikki määräykset aselain soveltamisesta,
ampuma-aseasetusta lukuunottamatta.

Sisäministeriön poliisiosasto on AOA:lle antamassaan selvityksessä selittänyt toimineensa Jokelan ja Kauhajoen kouluammuskelujen jälkeisessä äkillisessä ja yllättävässä tilanteessa.

- Tämä ei pidä paikkaansa. Ministeriössä valmisteltiin pitkään, paljon ennen Jokelan tapahtumia ampuma-aselupien yhtenäistämisohjetta, vaikka ampujia edustavat järjestöt toistuvasti huomauttivat ministeriön toimivallan puutteesta ja valmisteilla
olevien ohjeiden lain vastaisuudesta.

- Ohjeita ei voi perustella kouluammuskelulla myöskään siksi, että tietyssä elämänvaiheessa olevat nuoret miehet tekivät Suomessa 2000-luvulla kolme joukkomurhaa. Niistä ensimmäinen tehtiin omatekoisella pommilla Myyrmannin kauppakeskukseen. Aselain soveltamisohjeet eivät vaikuta mitään tällaisiin itsemurhaiskuihin, puheenjohtaja Jukka Sassi toteaa.

- Jos poliisi saa Suomessa laatia tällaisia ”äkillisestä” tarpeesta johtuvia ilman normioikeutta olevia ohjeita, niin mitähän on ensi vuonna odotettavissa kun uusi Poliisihallitus aloittaa toimintansa? Käykö niin, että parlamentarismi ottaa aimo askeleen taaksepäin ja valtaa rupeaakin käyttämään poliisi, eikä demokraattisesti valittu eduskunta? Onko jatkossa parempi keino vaikuttaa yhteiskunnallisiin asioihin mennä poliisikouluun, kuin pyrkiä kansanedustajaksi?

Jukka Sassi
Asehistorian Liitto ry

Suomen Kuvalehden toimittaja Jari Lindholmin artikkeli ”Nämä poliitikot lakkauttavat Helsingin palveluja” lehden nettiversioissa 8.12.2009 on ala-arvoinen. Hän julkaisee listan kaupunginvaltuutetuista, jotka toimittajan mukaan kannattavat listaa. Törkeää. Toimittaja perustaa tietonsa toisen lehden juttuun, jossa on haastateltu kolmatta henkilöä.

Aiemmin suuresti arvostamani Suomen Kuvalehden uskottavuus katoaa moisten populistien tuloksena. Toimittaja Lindholmin artikkeli olisi myös tulevalle Julkisen sanan neuvostolle oikein hyvää pohdittavaa, niin eettisesti epäilyttävä ja journalistisesti arveluttava se on. Vähintä mitä toimittaja Lindholm voisi asian eteen tehdä, olisi pyytää anteeksi.

Oma mielipiteeni on täysin selvä kouluverkon tarkistamisen osalta. Se on aivan jotakin muuta kuin miten toimittaja valheellisesti kirjoittaa.

Helsingin vuosikymmenten saatossa muodostunut kouluverkko on aina elänyt aikansa tarpeiden mukaisesti. Niin sen tulee elää nytkin. Apuna nyt ovat kehittyneet julkisen liikenteen palvelut ja tietoliikennyhteydet. Kannatan kouluverkolta seuraavia periaatteita.

1. TURVALLINEN LÄHIKOULU. Ala-aste tulee olla turvallisen lähellä pientä koululaista.

2. KAUPUNGINOSAKOULUT. Ylä-asteella voidaan käydä vaikka naapurikaupunginosassa. Tässä tulee ottaa huomioon koulun mahdollisuudet myös lähiliikunnan järjestämiseen. Koulut voivat olla jo keskitetymmmin.

3. LUKIOT. Lukiot voidaan järjestää vieläkin keskitetymmin huomioiden laajemmin koko kaupungin alue.

4. TARPEET. Nykyiset ja tulevat kuten lisä- ja täydennysrakentamisen mukana tuomat tarpeet sekä alueen vetovoimaisuus, johon liittyy pienten lasten koulujen ja päiväkotien läheisyys ja turvallinen koulutie.

Perustan havaintoni asuttuani aiemmin 20 vuotta Helsingin syrjäseudulla, Santahaminassa. Sieltä pistin koulutaipaleelle kolme nykyisin nuorta miestä. Poikani kävivät ala-asteen Santahaminassa, yläasteen Laajasalossa tai Kulosaaressa ja lukion Itäkeskuksessa tai Etu-Töölässä.

Olen sitä mieltä, että edellä esittämieni periaaatteiden puitteissa Helsingin tulee kehittää koulujärjestelmäänsä. Virkamiestyö tulee siirtää pois tehokkuusluvuista kuten (jos muistan nyt oikein) oppilasneliöistä ja oppilaskuutioista. Varmaan seuraava tunnusluku voisikin olla hiilidioksin määrä. Tosin tämä tunnusluku puoltaisi hajautettuja ratkaisuja liikkumiseen tarvittavan energian vähetessä. Myös esitetyt koulujen ketjuttamiset, siis mihin oppilaat siirretään mistäkin koulusta on huonosti valmisteltu. Aivan liian paljon on arvioimattomia vaikutuksia heti havaittavissa.

Helsingin kouluverkkoa on tarkistettu viimeisen kymmenen vuoden aikana ainakin kolme kertaa vuosina 2005, 2007, 2009-10 ja aiemminkin. Ei voi kuin ihmetellä, miten surkeassa jamassa suunnittelujärjestelmä on. Kaikessa vedotaan tilastoihin ja ne ovat osoittautuneet hyvin epäluotettaviksi kaupunginosien ja niden välisten väkiluvun kehityksen kuvaajina. Strategia puuttuu, siis päämäärä johon halutaan. Jonkinlaiseksi todistusvoimaksi on keksitty tehokkuuta kuvaavat tunnusluvut, jotka ovat - sanotaan nyt suoraan - hanurista. Mutta ne mahdollistavat hankkeiden perustelun, tosin vain näennäisesti ja epäuskottavasti.

Helsingin Laajasalossa
11.12.2009

Jarmo Nieminen
Kolmen pojan isä ja
Kaupunginvaltuutettu

PS. Edellä olevat periaatteet ovat vapaasti käyttöönotettaviksi oikeaa koulustrategiaa varten.

Vantaan kaupunginvaltuuston kokouksessa 6.4.2009 Johannes Nieminen (PS) teki valtuustoaloitteen Vantaan osallistumisesta pääkaupunkiseudun ampumaurheilukeskuksen toteuttamiseen. Petikon aluetta esitettiin yhtenä vaihtoehtona selvitettäväksi. Vantaan kaupunginhallitus pyysi asiasta lausuntoa mm. Ilmailulaitos Avialta. Laitoksen lausunto on tylyn lyhyt.

Lausunto herättää monta kysymystä. Onko lentokenttien läheisyydessä tapahtuva ampumametsästys ilmailulle riski? Ovatko Suomen ampumaradat lentokieltoalueita? Koskeeko riskit myös ilmatilaltaan eristettyjä ratoja, kuten Petikkoon on suunniteltu? Eikö viranomainen tiedä mistä on lausuntonsa antanut?

Ohessa on Avian lausunto

”AMPUMAURHEILUKESKUKSEN TOTEUTTAMINEN PÄÄKAUPUNKISEUDULLE, LAUSUNTO

Ehdotettu ampumaurheilukeskuksen paikka - Pitkäsuon täyttömäen alue sijaitsee Helsinki-Vantaan lentoaseman ilmatilan lähialueella (CTR). Merkittävä osa Helsinki-Vantaan lentoaseman lentoreiteistä kulkee kyseisen alueen yli. Alimmillaan ilma-alusten korkeus esitetyllä alueella on arviolta 200 metriä.

Mikäli ampumaurheilukeskus toteutettaisiin kyseiselle paikalle, jouduttaisiin Helsinki-Vantaan lentoaseman lentomenetelmiin ja -reitteihin tekemään ilmailumääräysten edellyttämiä merkittäviä muutoksia. Lentomenetelmien muutosten toteutuskelpoisuudesta ei ole varmuutta ottaen huomioon esimerkiksi melutilanne ja toteutunut maankäyttö lentoaseman ympäristössä.

Lentoreittien ja lentoturvallisuuden vuoksi ehdotettu ampumaurheilukeskuksen paikka ei ole mahdollinen.”

Itsenäisyyspäivänä vuonna1939 kaatui Karjalan kannaksella, Laatokan Karjalassa ja Sallan suunnan taisteluissa 95 suomalaista sotilasta - 62 sotamiestä, 7 korpraalia, 15 alikersanttia, 7 vänrikkiä, kapteeni ja työvelvollinen. He menehtyivät Muolaassa (36), Metsäpirtissä (21), Suomussalmella (7), Korpiselässä (6), Pielisjärvellä (5), Sallassa (4), Suojärvellä (4), Valkjärvellä (2), Impilahdella Kuolemajärvellä, Sakkolassa ja Uudellakirkolla. Kadoksissa heistä on edelleen 11 sotilasta, kuusi Metsäpirtin taisteluista ja viisi Muolaasta.

Samainen Kansallisarkiston Menehtyneet tietokanta (http://kronos.narc.fi/
menehtyneet/) kertoo, että suomalaisia sotilaita kuoli Talvisodassa 26 753 miestä. Heistä yli 3 400 sankarivainajan ruumis jäi taistelukentälle. Edelliseen lukuun myös sisältyvät kadoksiin jääneinä ja myöhemmin kuolleeksijulistettuina
1 731 sotilasta. Suomen sodissa 1939–1945 menehtyneiden tiedostosta löytyy lisäksi kadonneena kuolleeksijulistettuja Jatkosodasta 3 554 sotilasta ja Lapin sodasta 26 sotilasta.

Olisiko nyt meille suomalaisille tullut aika selvittää sodissamme kadonneiden omien sankarivainajiemme viimeiset hetket. Suomen valtio on ansioitunut Suomen sodissa kadonneiden muiden kansallisuuksien ja ryhmien selvittämisessä, mutta omien esi-isiemme kohtalo on auki.

Sytytän kynttilän sodistamme edelleen
kadoksissa olevalle 5 311 sankarivainajalle.